Kansallisooppera ja -baletti

Ikoninen Kansallisooppera ja -baletti on tehnyt yhteistyötä PeopleUp:in kanssa ryhmäcoachingin ja valmennusten merkeissä. YhteistyÖSSÄ on syntynyt useita oivalluksia laadukkaiden, ratkaisukeskeisten keskustelujen kautta.

Kaikkien suomalaisten taidelaitoksina Kansallisooppera ja Kansallisbaletti tarjoavat ooppera- ja balettiesityksiä sekä muita tapahtumia kaikenikäisille. Vierailuesitykset, koululaisoopperat, esitystallenteet ja suoratoistot sekä televisioinnit ja radioinnit vievät toimintaa kaikkialle Suomeen ja maailmalle.

Oopperan ja Baletin Puvustamo on tehnyt useamman vuoden monipuolista yhteistyötä Miran kanssa muun muassa useiden ryhmäcoachingryhmien ja valmennusten toteuttamisen merkeissä.  

Puvustamon päällikkö Katja Karjalainen toteaa, että ryhmäcoachingeissa olemme keskittyneet yhtenäistämään esihenkilötyötä ja rakentamaan myönteisiä käytäntöjä, joita on tapaamisten jälkeen viety arjen esihenkilötyöhön. Katja jatkaa, että taidoissa keskityimme syventämään kuuntelun, dialogin, psykologisen turvallisuuden ja palautteen antamisen taitoja. Opimme paljon toisiltamme laadukkaiden, arvostavien ja ratkaisukeskeisten keskustelujen kautta. Miran kanssa olimme turvallisissa käsissä ja hän sai meistä vahvuuksia esille ja miten voimme niitä esihenkilötyössä hyödyntää. Ryhmäcoaching metodina oli meillä hyvin toimiva.

Henkilöstövalmennuksissa edistimme rakentavaa ja laadukasta vuorovaikutusta, työyhteisötaitoja, palautteen antamista ja vastaanottamista, itsetuntemuksen syventämistä ja itsen johtamisen taitoja sekä itsemyötätuntoa. Syntyi useita oivalluksia itsestämme ja miten ymmärtää kollegaa entistä paremmin sekä yhdessä olemme enemmän. Valmennuksien hyvä ilmapiiri tuotti monet lämpimät naurut ja energisoituneen olon.

Katja jatkaa, että Miran helposti lähestyttävä tyyli vetää valmennuksia, on ollut meillä avain onnistumiseen. Olet rento, mutta asiassa pysyvä ja se onkin hyvä tiimimme kiireisille henkilöille. Saimme lisää ymmärrystä omasta tavasta toimia ja ennen kaikkea opimme toisistamme tavalla, joka tuntui luontevalta sekä turvalliselta. Tuon turvallisuuden kunnioituksen luominen oli erittäin tärkeää, varsinkin kun puhuimme ihmisen ominaisuuksista ja toiminnasta.

”Saimme lisää ymmärrystä omasta tavasta toimia ja ennen kaikkea opimme toisistamme tavalla, joka tuntui luontevalta sekä turvalliselta.”